Kirjoitin tossa vuosista MäSän kanssa ja annoin ehkä ymmärtää, että oon ollut oireeton aika pitkään. En ole ollut. Minulla on ollut oireita paljon MäSän kanssa talsiessani, mutta minä EN ole hakenut joka oireen aikana kortisonia. Ne oireet ovat olleet siedettäviä ja aika parantaa haavat, ainakin jotkut.

Minun tunto-oire oikeassa jalassa on pysyvä, mutta myöskin veemäinen. Se on aina yhtä pistelevä/poltteleva/jäätynyt jne., mutta joskus se on PISTELEVÄMPI/POLTTELEVAMPI/JÄÄTYNEEMPI. Sillon käveleminen on vähän vaikeampaa. Ei paljon, koska en jaksa ajatella sitä niin paljoa. Olkoon.

Minun kädet joskus heittäytyy turhan rennoiksi, eli vispaa enemmän kuin tarpeeksi. Sekin on vain pieni muotoseikka. Olkoon sekin.

Päänsärkyä minulla on usein, mutta sekin saa olla. En uskonutkaan, että elämä on täysin kivutonta.

Virtsaumpi minulla vois joskus olla, mutta ei, minä odotan vaikka virtsarakon räjähdystä ennenkuin katetroisin itseäni. En siis oo katetroinut. Jonain päivänä saatan joutua niin tekemään, mutta en vielä.

Jalkaoireet ja huimaus ovat olleet joskus niin pahat, että päivystyksessä ovat tuoneet p-tuolin ehdolle. En oo ottanut. En, vaikka ois ehkä kannattanut. Ei vielä.

Minulta on mennyt joskus puhekyky. Se ei haittaa, ainakaan miestä. Hyvä vaan, että oon joskus hiljaa.

Minulta on mennyt joskus kirjoituskyky. Siis kynällä, että tietokoneella kirjoittamiskyky. Johtuen silmistä, tunto-oireista, muistiongelmista ja kaikesta muustakin kivasta MäSän tuomista jutuista. Tämä oire oli ilkeä.

Näkö minulla on mennyt joskus myös.

Ja niputetaan yhteen. Minulta on mennyt kävelykyky, puhekyky, näkökyky ja muisti. Kaikki yhtäaikaa. Se ei ollut hauskaa aikaa. Se oli aikaa, jolloin mietin, että "Tässäkö tämä oli?". Ei ollut. Pienin askelin takasin normielämään.

Minä tiedän siis mitä tää vois olla. Silloin ku mietin sitä asiaa, pelottaa. Joskus pelottaa tosi paljon. Just nyt ei.

Ku aloin kirjoittamaan tätä blogia, niin olin tooooosi onnellinen. Siis hei! Joku pyysi minua aloittamaan tällaisen (Nyt Henkka mainitsen sinun nimen ;))! Siis Henkka pyysi. ;) Mutta tänään oon hieman...ööö... Hämmentynyt? Minähän oon hyvässä kunnossa. Ku eihän minun tarvi käyttää keppiä, eikä p-tuolia, eikä minun tarvi katetroida ja pystyn puhumaankin ja tekemään kaikkea muutakin, mitä NORMAALIT ihmiset tekee! Eli oon etuoikeutettu. Vielä.

Todellakin vielä. Huomisesta minä en tiedä. Enkä ens viikosta, enkä ens kuusta, enkä ens vuodesta, mutta VIELÄ minä oon vähän niinku muutki. Kukaan ei nää minussa mitään vikaa. Vielä minä oon kohtuu terve sairaaksi. Näin niinku päällisinpuolin.

Huoh. Johan helpotti. Joku ahdisti äsken. Paljon.