Minulla ei ole kauhean paljoa ystäviä. Siis YSTÄVIÄ. Minulla on paljon kavereita ja vielä enemmän tuttavia. Minä pidän ihmisistä, paljon, mutta.

Nauroin tässä yks päivä Veskulle, että olis tosi hienoa, jos olis sellainen työ, missä työaika olis niinku esmes. 11-17. Minä jaksaisin sen kyllä. Saisin aamulla nukkua pitkään ja illalla saisin mennä aikaisin nukkumaan. No, sellaista työpaikkaa ei ole ja hyvä niin. Mitään muuta minä en meinaan jaksaisi kuitenkaan tehdä.

Minä en jaksa käydä missään. Tai jaksan minä joskus. Laskeskelin, että käyn kerran kuukaudessa hieronnassa ja kerran kolmessa viikossa parhaan ystäväni luona. Matkaa kuitenkin on ainakin 13 km. Siis paljon.

Minä saattaisin tykätä käydä viihteellä, siis juoda alkomahoolia. Saattaisin jopa tykätä niin paljon, että alkoholisoituisin. Jäin eläkkeelle helmikuun alussa ja ajattelin, että nyt, jos joskus voisin alkoholisoitua. No en voi, koska minun lääkitys kuormittaa maksaa jo ihan tarpeeksi, enkä osaa käyttäytyä humalassa. Tai osaan, mutta huonosti. Alkoholisoituminen on siis urahaaveena mahdoton. Harmi.

Siis minulla on paljon kavereita ja tuttavia, eikä minkään periaatteessa pitäisi estää YSTÄVÖITYMÄSTÄ kunnolla. Siis periaatteessa ei pitäisi. Mutta kun.

Minä herään aamulla riippuen päivästä ja olosta n. klo.8. Minä herään, käyn hakemassa Kalevan ja keitän kahvit. Sitten olen hetken tekemättä mitään. Ehkä tunnin, ehkä kaksi. Kello on kymmenen. Sitten alkaa väsyttämään. Okei. Ajatellaan niin, että minulla on hieronta. Siis MINUN hierojalla. Se on kahdeltatoista. Minä olen odottanut sitä kuukauden. Suuria tapahtumia odotetaan aina. Ja hieronta ON suuri tapahtuma. Eli käyn hieronnassa 12-13. Voin kertoa, että se sattuu ihan joka kerta ja ihan joka kerta minä nautin siitä masokistisella tavallani. Sitten minä lähden kotiin. Päivä olikin sitten siinä. Minä EN jaksa tehdä enää mitään. Hieronnalla ei sinällään ole mitään tekemistä sen asian kanssa jaksanko, vaikoko en jaksa. Se vain on joku erilainen tapahtuma päivässä. 

Kyse on MäSästä ja väsymisestä. Siitä, että se on ihan sama teenkö minä mitään, vai teenkö kauheasti jotain. Minua väsyttää. Paljon.

Olen ajatellut, että hyvin todennäköisesti minulle tulee pitkä ja yksinäinen vanhuus. Eikä se ole kenenkään syy. Ei minun, eikä kenenkään muunkaan. Minua vaan väsyttää aina niin paljon. Minun täytyy harkita jokaista tekoani kauan, koska jokainen teko, minkä teen tänään, vaikuttaa seuraaviin päiviin. tänään olen reipas, seuraavan viikon makaan koomassa. Tai istun. Tai seison. Tai sitten ei vaikuta. MäSä ei sillai kerro etukäteen mistä se tykkää ja mitä tekoa se ei anna anteeksi piiiiiitkään aikaan. Elämä MäSän kanssa on trapetsilla tanssimista.

Ja ettei syytettäisiin MäSää nyt ihan kaikesta, niin kerron, ettei MäSä tosiaankaan ole ainoa päiviäni ilahduttava sairaus... Pari vuotta sitten minulle diagnosoitiin krooninen Mikroskooppinen koliitti. Voin kertoa, ettei ollenkaan kiva sairaus. Varsinkaan MäSän kanssa. Eli suoliston krooninen tulehdustila. Sitten kun tämä ihana tulehdustila on päällä, niin vessan ois hyvä olla lähellä. Tosi lähellä. Ja sitten minä olen kipeä. Mahaan ei voi edes koskea.

Minä luulen, että silloin kun tää tulehdustila on päällä (suurimman osan kuukaudesta siis), niin valkosolut pitävät hätäpalaveria. Ne ei varmaan tiedä mihin suuntaan pitäisi elvyttävät joukot lähettää. Silloin ne varmaan husii minne sattuu ja yleensä sitten nakertavat omia hermosoluja. Ja MäSä herää. Kiva oravanpyörä.

Sitten jos ja kun minun kävelykyky menee, niin olen todella pahoillani. Sitten minä en ehkä ehdi vessaan. Noloa. Oikeastikin noloa.

Ja ettei vieläkään menisis liian helpoksi, niin minun lonkat oireilee. Silloin tällöin. Siis aina. Minä kävelen portaat ylös ja joka askeleella kuuluu rusahdus. Lonkkien nivelpussissa on liian vähän nestettä. Sitten lonkat on kipeät ja kun lonkat on kipeät, on koko jalka/jalat kipeät. Siistiä.

Eli siis. Minä haluaisin olla hyvä ystävä ja kelpo kaveri, mutta kun minulla on näitä näkymättömiä kavereita niin paljon, etten jaksa olla sosiaalinen. Minä ilahdun kun lueskelen kavereitten juttuja naamakirjasta ja olen onnellinen, kun näen ihmisiä livenä, mutta totuus on se, etten minä voi olla kovin sosiaalinen. Minä en jaksa olla.

Minä  en oo kirjoittanu vähään aikaan, koskapa. Ensinnäkin minä oon ollu töissä. Toisekseen minun läppäri meni rikki. Kolmannekseen johtuen ensimmäisestä kohdasta, minä en oo jaksanut.

Oli kivaa olla töissä. Kuten oon jo maininnut, niin minä pidän työstäni. Oikeesti.

Juttelin töissä erään vanhemman (vanhan) rouvan kanssa siitä kannattaako sairaalasta karata. Kovasti oli rouvalla koti-ikävä ja meinasi, että nyt olis hyvä sauma häipyä. Huomautin, että lunta on tullut aika paljon ja pyörätuoli ei välttämättä kulje näillä keleillä kovin lujaa ja karkumatka saattaisi siten tyssätä lyhyeen. Juteltiin myös sairaalavaatteiden pakkasenkestävyydestä ja olimme samaa mieltä siitä, että vähintäänkin villasukat pitäisi jaloissa olla.Sovittiin, että ei kotiin voi lähteä, ennen kuin kunnon talvikamppeet on hommattu ja osoitekin saatu selville. Ihana, ihana mummu!

"Enolla oli todella huono kuulo, eikä hän suostunu ottamaan kuulokojetta."

"Jaa, no, joittenkin mielestä kaikkea ei tarvitse kuullakaan.."

"Ei kuullut eno junaa, ei.."

Joskus vain haluaisi halata kaikkia noita ihania ihmisiä, joita on päässyt hoitamaan! :D

Siis joo, minä olin töissä ja tykkäsin siitä. Paljon.

Sitten tulin kotiin ja stop. Kaikki seis. Olin aivan puolikuollut. Kaikki se, mitä olin päivän aikana tehnyt, kostautui välittömästi. Makaamaan sohvalle,  jalat ylös ja silmät kiinni. 13 porrasta yläkertaan muuttui 1330 portaaksi. Yksi iltavuoro, kaksi aamuvuoroa, kolme päivää puolikuolleena. Nyt tajusin sen, että ehkä minun oli ihan syytä jäädä eläkkeelle.

Minä vielä harjoittelen olemaan eläkkeellä. Enemmän kuitenkin harjoittelen olemaan sinut sairauteni kanssa. Minä en haluaisi ajatella niin, että "sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Jos minä teen tänään kauheasti jotain, niin huomenna minä en välttämättä jaksa tehdä mitään. Tai tänään alan tekemään jotain tohkeissaan ja pari tuntia touhuttuani koko kroppa huutaa hoosiannaa ja irtisanoo toimintasopimuksen.

Otan verhot pois ikkunasta, silitän uudet verhot ja stop. Uudet verhot jää silityslaudalle ja minä kömmin peiton alle. Ehkä minä laitan verhot huomenna. Tai ylihuomenna. Tai siis... Mihin niitä verhoja edes tarvitaan? Ei mihinkään.

 

Minä tein tänään lumitöitä. Siis lapioin ja harjasin lunta pois etu- ja takapihalta. en ees kauaa, ehkä reilun tunnin. Oli itseasiassa mukavaa, mutta.

Tulin sisälle, kävin juomassa vettä ja istuin alas..

Ei pitäisi koskaan istua alas. Jalat menivät ihan voimattomiksi ja silmät alkoi painumaan kiinni. Täysi väsyminen. Aivan kuin oisin tehnyt töitä putkeen viikon huonoilla yöunilla. Kädet on aika heikot nyt, jalat on heikot nyt ja minua väsyttää, mutta minua ei nukuta. Tsadaa! Ystäväni fatiikki tuli käymään!

Pyydän anteeksi rakas MäSä ja Fatiikki, mutta ku minä halusin tehdä jotain!

Imuri odottaa eteisessä, pitäis siivotaki, mutta just nyt en pysty. Katsotaan, jos parin tunnin päästä alan taas heräämään tähän päivään. Hope so.

 

Aamu sujui jouhevasti poikain kanssa. On ne aika hauskoja nuoria miehiä... ;) Voisin kertoa pojiata niinku ehkä satamiljoonaa sivua, mutta nyt tyydyn vain sanomaan, että oon maailman ylpein äiti. 😍

Hyppään nyt muutaman tilanteen yli, mutta nyt vaivaa yks iso asia. Kun sitä istuu autossa ja tietää, että liikenteessä pitää olla kohtelias ja toimii kohteliaasti (toinenkin autoilija oli kohtelias, se meidän edessä ajanut hyyppä), niin sitten kun tapahtuu jotain odottamatonta... Joutuu tosissaan miettimään omaa onneaan...

Siis se poika/mies lähti ylittämään tietä suojatietä pitkin, koska me kohteliaat autoiljat annettiin mahdollisuus ylittää tie. Sitten tuli kolmas autoilija, joka ei ollut niin kohtelias... Minä en tiedä huusinko minä ääneen. Kun näkee/tietää, että jotain pahaa tulee tapahtumaan, eikä voi tehdä yhtään mitään... Kaikki hidastuu.

No, tilanne meni niin, että tämä jalankulkija ehti ottaa auton konepellistä kiinni ja työntää itteään pois auton edestä ja kaatui auton viereen kyljelleen. Sitte poika/mies nousi ylös ja lähti kävelemään pois. Autoilija pisti hätävilkut päälle ja tuli pois autosta, mutta poika/mies käveli vain pois. Ehkä muutamaa mustelmaa rikkaampana, mutta kävellen kumminkin.

Pääsin kotiin ja sitten iski horkka päälle. Minä en olis selvinnyt siitä tällistä, minä en olis ehtinyt tehdä mitään. Soitin poliisille ja ilmoitin nähneeni kyseisen tilanteen, jos vaikka jalankulkija ei selvinnytkään pelkällä töytäisyllä..

Jep. Onneksi minä en kävellyt siellä, minun pitää muutenkin kävellä hitaasti, että pysyn varmasti pystyssä, minä en olisi ehtinyt tehdä mitään...

Noin. Nyt helpotti hieman. Ei paljoa, mutta hieman.

 

Kasasin Avonex-kynän pöydälle. Särkylääkkeet otettu. Pistoskohta valittu.

No siis. Pojathan on liikaa koneella, pitihän minun käydä lopettamassa tuo ilonpito.

Ja kissallakaan ei varmasti ollu tarpeeksi ruokaa. Piti käydä tarkistamassa.

Ulko-ovet ei oo kuitenkaan lukossa, pakko oli käydä tarkistamassa. Lukossa ovat.

Keittiössä on kuitenkin jäänyt jotain pöydälle, pitihän sekin tarkistaa...

Minä oon kierrellyt tätä pistämistä jo aika kauan. Voi olla, että välttelen vielä hetken.

Se neulahan on piiiiiiiiiiitkä, siis tosi piiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä. Minä tod.näk. vähintäänkin halvaannun ku pistän sen. Minulla on ikävä Veskua. Vesku ei välittänyt, vaikka kiertelinki, ootti vaan ja sitte pisti.

Itsensä kanssa kierteleminen on vaikeaa. Tai siis helppoa. Ainoa vaan on se, että pitää minun pistää toi kuitenkin. P*ska.

Näinä hetkinä minä vihaan MäSää. Siis tosi paljon. Miks minun pitää pistää näitä myrkkyjä itteeni? Ai niin joo, minulla on MäSä. Tänään on tiistai ja perjantaina oon taas kipeä. Iso P*ska.

Mutta. Kierrellään vielä vähän.Minä tein tänään lumitöitä. Ja kävin Jesperin kanssa kävelyllä ja Jesu kävi luistelemassa. Oli kivaa. Ehkä meen iteki luistelemaan joku päivä... Minulla on hienot vaaleanpunaiset luistimet. :)

Jos minusta ei kuulu piiiiitkään aikaan, oon iskeny piikin ihan jonnekin muualle, ku pitäis. En jaksa enää kierrellä. Se on moro.