Vuonna -99 alkoivat ensimmäiset oireet. Ensimmäisenä oireena tuli silmähermon tulehdus, muistaakseni vasenpaan silmään (tähän väliin on pakko kirjoittaa, että en oo ihan varma kirjoitetaanko toi vaseNpaan vai vaseMpaan). Koko maailma näytti hyvin mielenkiintoiselta katsomalla sitä kahtena. Meillä ei ollut yhtä keittiön pöytää vaan kaksi. Sohvia oli ainakin kaksi, autoja kaksi, koulukirjoja tuplamäärä ja söinkin ainakin neljä annosta per ruokailu. Kaiken hauskan lisäksi silmä pysähtyi. Stop. Ei liikkunut mihinkään. Voin vain kuvitella kuinka hauskaa/pelottavaa on nähdä ihminen, jonka toinen silmä tuijottaa suoraan ja toinen kattelee kaikkiin ilmansuuntiin...

No, silloinen rakas aviomieheni, nykyinen rakas ex-mieheni ja paras ystäväni ehdotti lääkkeeksi kunnon läimäytystä ohimolle, josko silmä sitten lähtis liikkumaan. Annoin luvan läimäsyyn hyvän asian takia, mutta ei, silmä ei lähtenyt liikkumaan. Ainoa, mitä tapahtui, oli se, että ohimoon sattui (huomautan, että tällä läimäsyllä ei ollut mitään tekemistä avioliittomme loppumisen kanssa).

Sitten tuli tasapainohäiriö. Toisaalta taas... Jos näkee kaiken kahtena, niin on aika mahdotonta pysyä pystyssä. Jos näkee tiellä kaksi aika isoa kiveä ja tietää, että vain toinen on oikea, saattaa joskus valita väärän kiven, Maton reunojakin voi olla kaksi. Ovenpieliäkin voi olla kaksi. Vessanpönttöjäkin voi olla kaksi. Jos kaikkea on kaksi ja vain toinen niistä on oikea, niin vahinkoja sattuu.

Siis tämä oli selitys silloin vuonna -99. Ja kolmena eri vuotena senkin jälkeen, mutta. Minulla ei ole aina silmähermon tulehdusta, mutta minulla on aina tasapainohäiriöitä.

Jos ajatellaan, että silmän takana on joku sellainen namiska, mikä säätelee jollain lailla tasapainoa ja silmähermontulehduksen aikana sitä namiskaa hakattiin pienillä ilkeillä hakuilla pieniksi palasiksi, niin joo, jossakin se näkkyy. Hyvin on hakattu. Silmälääkäri sanoi, että kovasti on harmaaksi menny paikat (en kysynyt mitään röntgenkatseesta, enkä huomauttanut eläväni parisuhteessa, enkä huomauttanut siitäkään, että lasta kovasti yritetään). Eli silmänpohjat on pskana.

Ja kyllä, ystäväni MäSä on tehnyt selväksi, että minun kannattaa nauttia nyt huonosta näöstäni ja huonohkosta tasapainosta, koska voi olla, että seuraavan silmähermontulehduksen jälkeen silmänpohja ei sano enää mitään ja pääsen opettelemaan kävelyä valkoisen kepin kanssa (silmälääkärille voin sitten sanoa, että ei haittaa enää vaikka paikat ois homehtunu, ku lapset on jo tehty).

Tää lähti taas sivuraiteilleen. No, kuiteski. Minulla alkoi MäSä näillä kahdella oireella, silmähermontulehduksella ja tasapainohäiriöllä.

Ja me mentiin naimisiin -99 heinäkuussa. Minä olin ennen M.S, sitte minusta tuli M.M ja uskon sukunimen vaihdonkin hieman ärsyttäneen MäSää. Eli hei, minä oon Marika M. ja minulla on MS. Pyssyypähän mukana, saakeli. Ai niin. Ja minulla on tasapainohäiriö. Nyt ja aina. Sillä on ikää 16v.