Minä oon aina tykännyt kirjottaa. Aina. Paljon. Yläasteella äidinkielen opettaja kehoitti minua kirjoittamaan joskus kirjan. No, en oo kirjoittanut, mutta nyt aion kirjoittaa jotain.

Koska tää blogi tulee kertomaan minusta ennemmän kuin kenestäkään muusta, tää ei oo minulle helppoa. Ei ketään kiinnosta minun elämä. Niinku oikeesti. ;)

Jostain tää pitää aloittaa, joten aloitan ihan alusta. Kaikkea en millään muista, mutta oon päätellyt tiettyjä asioita, sitä mukaa ku oon ne saanu selville. Elikkästä.

Synnyin kesäkuussa -78. Itkin ensimmäiset kolme kuukautta suurin piirtein koko ajan. Jotkut kutsuvat tuota aikaa koliikiksi, minä asioiden oikean laidan tajuamiseksi. Minä tiesin jo silloin, ettei tästä tuu maailman kaunein elämä.

Minä muistan kun istuin ikkunalaudalla ja söin multaa. Uskon tästä mullan syömistä olleen minulle hyvin paljon apua sinä hetkenä ja nyt tänä hetkenä, koska saan yhäkin suurta nautintoa laittaessani paljaat kädet multaan. Enää en tosin sitä syö. No, ehkä joskus vahingossa lipasen multaista sormenpäätä. Siis vahingossa. Oikeesti.

Tämä tapahtui Ruotsissa. Siis se ensimmäinen muisto mullan syömisestä.

Sitten met muutimme Suomeen. Sitä minä en muista, mutta näin on täytynyt tapahtua, koska Kela kysyy minulta aina olenko asunut Ruotsissa, vaikka tietävät nähtävästikin vastauksen. Seuraava kysymys Kelalta on miksi muutin Ruotsista Suomeen? Olen joskus ajatellut näyttää niille valokuvia minusta Ruotsissa. Sitten ensimmäistä kuvaa minusta Suomessa. Heeeeeei, minulla on vaippa Ruotsissa ollessani ja vaippa Suomessa ollessani! En minä tahallaan muuttanut Suomeen! Jostain kumman syystä Ruotsin valtio ei ollut valmis vaihtamaan minulle vaippoja! Änkesivät äidin ja isän mukana Suomeen isosiskon vastaväitteistä huolimatta. Julmaa peliä.