Rakas mussukkani, siis avomieheni Vesku halasi ja pussaili illalla hyväksi, joten yö alkoi ja loppui hyvin. No probleemo.
Heräsin, menin alakertaan ja keitin kahvit. Hyvät tuli.

Mietin, että mitäköhän kirjoittaisin tänään... Asiaa ois paljon. Katsotaan, miten tämä alkaa tästä muotoutumaan.

No, mennäänpäs näin, pikakelaus vuodesta -99 tähän päivään.

Eli vuosi 1999. Menin naimisiin heinäkuussa, elokuun lopulla makasin sairaalassa ja diagnoosiksi tuli Ms susp. Plakkeja 5. Sen jälkeen puoli vuotta kieltämistä, uudet oireet, pikkuhiljaa tietoisuutta, että kaikki EI TODELLAKAAN oo kunnossa.

Kesäkuussa 2000, kävelin Neurologin eteen kuulemaan tuomioini ja tyly tuomio oli: "Sinulla on MS-tauti". Siistiä. No, enää ei voinut jatkaa kieltämistä, Jury oli puhunut.

Ja toukokuussa 2000 minun olis pitänyt valmistua ammattiin. En valmistunut. Tammikuussa olin jo päässyt tietoiseksi siitä asiasta, kun makasin sairaalassa letku käsivarressa. No can do. Koulukirjat lensi kaaressa keittiön seinään.

Tammikuussa 2001 minä menin töihin. Opiskelijana, mutta töihin kumminkin ja rakastuin. Töihin siis.

Tammikuun lopulla 2001 sain tietää odottavani esikoistani. <3 Ei elämä lopukaan.

Töitä tein heinäkuun 2001 loppuun asti. Sitten pomo tuli viereen, vilkaisi mahaani ja kehoitti jäämään pois. En ymmärrä miksi... ;)

Syyskuun lopulla 2001 syntyi Joonatan.

Nyt minä lähden arvailemaan, koska en todellakaan muista mitä tapahtui... Ööö... No en muista mitä tapahtui.

Kuiteski. Keväällä 2002 kirjoitin lopputyötä. Toukokuun viimeinen päivä vastaanotin todistuksen. Olin saanut ammatin. Wow!!

Heinäkuussa 2002 Jesper ilmestyi raskaustestitikkuun ja maaliskuussa 2003 syliini. <3

Siis minähän en käyttänyt mitään lääkkeitä MäSään vielä tolloin. Ensin lapset ja sitten mietitään asiaa. Paitsi kortisonia suoneen keväällä 2003,

2003 olin mukana lääketutkimuksessa. Jotakin lääkettä vedin suun kautta sisääni. Ainoa hyvä puoli tuossa lääkkeessä oli se, että makasin magneettiputkessa enemmän kuin tarpeeksi... Oireita oli melkeistä koko ajan. Neurologin kanssa päätettiin jättää tutkimus siihen. Toi lääke oli joko lumelääkettä tai se ei vain passannu minulle.

Pikkasen takasinpäin... Vuonna -99 plakkeja 5, vuonna 2003 selkeitä plakkeja reilut 20, muita hämäriä aivovaurioita 100. Hienoa.

Minä en aio sitten olla mikään lääke-esittelijä, mutta huhtikuussa -04 aloin piikittämään itseeni "Copaa". 365 piikkiä per vuosi. Yli kymmenen vuoden ajan. Ainaskin 3650 piiikkiä siis. Kauhea määrä ja sen kyllä huomaa.

Jään tähän kohti hetkeksi. Siis Copahan on ihan hyvä lääke. Siis minulle. Se toimi. Sain vain ja ainoastaa yhden SELKEÄN pahenemisvaiheen sinä aikana ku tuota piikitin. Syksyllä 2004 (tähän liittyy yksi mökkireissu ja rakkaan ystävän "herääminen" siihen, että jos minut sijoittaa mökissä yläkertaan, niin tulen myös pysymään siellä, koska oireet jaloissa olivat liian voimakkaat portaissa alaspäin kulkemiseen).

Joo Copa oli ihan hyvä lääke, paitsi että. Malliksi minä en enää vois alkaa. Copa syö (ainakin minulta söi) rasvakudosta ja koska piikkejä tuli kiitettävän paljon, on kehossani reisissä ja vatsassa kuoppia, kovettumia ja kaikkea muutakin kivaa. Ai niin ja peppukalenteriinkaan en enää tulis valituksi. Damnit!

Sitten tuli stoppi. Viime vuonna. Ei enää. Nada. Minä en enää suostunut pistämään Copaa, enkä myöskään antanut Veskun pistää. Minua sattui liian paljon.

Ja huom. Minulla ei ole ollut kortisonia vaativia oireita näiden vuosien aikaan kuin kaks kertaa, vuonna 2004 ja vuonna 2012 (enkä omasta mielestäni ois tarvinnut kortisonia vuonna 2012, mutta neurologi oli eri mieltä).

Ja taas takaisinpäin...

Minä siis olin mennyt vuonna 2001 töihin. 8.1.2001 tarkemmin sanottuna. Vuoteen 2005 asti kävin töissä aina ku oli mahdollista. Vuodesta 2005 vuoteen 2012 (vai 2013?) melkeinpä vakituisesti. Joulukuussa 2006 sain vakipaikan. :)

2012 (vai 2013?)  tapahtui paljon, eikä pelkästään hyvää. Aika paljon p*skaakin. Kerron siitä mitä tapahtui joskus myöhemmin, koska vielä ei ole hyvä hetki kertoa. No kuiteski sen verran kerron, että jäin sairauslomalle. Tais olla 12.2.2012 (vai 2013?). Olin sairauslomalla 31.1.2014 asti, muistaakseni. 1.2. 2014 jatkoin sairauslomaa kuntoutustuella. Kuntoutustuki loppuu tän kuun viimeinen päivä. Eli 31.1.2015.

Ku kirjoitin noita viime vuosia, niin joudun oikeesti miettimään oonko ollu noin kauan pois töistä? Voi olla, etten oo ollu noin kauan, mutta noi vuosiluvut tuntuu hyvältä... Tässä tulee ne ongelmat, mitkä neuropsykologi sai selville joskus sillon..öö... 2013? Minä en muista. En todellakaan muista. Siis sen se neuropsykologi sai selville. Minun muisti on heikentynyt rajusti. No, minä muistan äidin ja isän syntymäajat, kaikkien muittenkin tärkeitten ihmisten syntymäajat ja paljon muutakin, mutta en todellakaan kaikkea. Enkä minä opi uutta. Ku en muista.

Tästä on hyvä heittäytyä syksyyn 2014. Minä aloitin uuden lääkityksen. Avonexin. Ja minä EN muistais pistää sitä, mutta  Vesku muistaa. Tiistaisin. On vaikeaa muistaa pistää yhtään mitään, kun en minä yleensä edes muista mikä päivä milloinkin on (siksi kalenteri on tärkeää ja uutiset). Avonex pistetään lihakseen. Joka ikinen tiistai Vesku puhuu h i t a a s t i ja kärsivällisesti ennenkuin saa minut paljastamaan reiteni, mihin hää vois piikin tuikata. Ei oo Veskulla heleppoa. Ei varsinkaan niinä päivinä, ku sen pitäis mennä yövuoroon ja minä heittäydyn hankalaksi ennen piikin pistämistä... :) No, vielä se on jaksanut puhua minut ympäri.

En oo huomannut Avonexin pelastavan minua sen kummemmin. Kai se ihan ok on. Minua pistetään tiistaisin ja perjantaisin reisi on kipeä (minun aivot tajuaa aika myöhään, mitä tapahtui). No, ainakaan minun ihoon ei oo tullut lisää kuoppia.

Meidän äidin toinen nimi on Annikki. Minä muistan. ;)

Ps. Oirelistaan on siis tullut lisäys. Huono muisti. En muistanut sitä. ;)