Jos jätän silmälasit pois, niin en nää oikein mitään. Tai nään. Hahmoja. Testauksen takia otin äsken silmälasit pois ja hoksasin, etten kyllä nää ainakaan kirjoittaa mitään. Ja kun otin silmälasit pois, suljin vasemman silmän. Vasemmalla silmällä en tee mitään ilman silmälaseja. Vasen silmä säätää jotain omiaan, eikä todellakaan katso sinne minne pitäis.

No, minun pitäis laittaa lanka neulansilmään. Silmälasien kanssa no can do. Mutta. Otan silmälasit pois ja suljen häiriintyneen vasemman silmän. Dadaaa, se onnistuu!

Minulla on näköä vasemmassa silmässä aika heikosti. Siis tosi heikosti. Ja se tekee jotain outoja juttuja. En siis tiedä jos otan silmälasit pois ja katson omasta mielestäni puhekumppania silmiin, niin katsooko vasen silmä sinne päinkään. Saattaa katsoa tai sitten ei.

Minä voin kävellä kotona ilman silmälaseja, koska suunnilleen tiedän mikä asia on missäkin. En nää ehkä niitä, mutta tiedän missä niiden pitäis olla.

Aina ne ei oo missä pitäis. Se aiheuttaa ongelmia.

Viikko sitten lauantaina kävin nuorimman poikani kanssa saunassa. Onneksi Jesper vielä suostuu minun kanssa saunaan, Joonatan ei enää suostu ("Äiti, minä en enää tuu sinun kanssa saunaan": "Häääääääh?"). No, ennenku me mentiin saunaan, otin silmälasit pois (silmälasit huurtuu ikävästi saunassa). Käytiin saunassa ja tultiin saunasta pois. Stop. Kävelin makuuhuoneeseen ja pyyhin käsillä päiväpeittoa. Ei silmälaseja. Menin yöpöydän luo ja taputtelin yöpöytää. Ei silmälaseja. Menin kylpyhuoneeseen ja taputtelin kaikki tasot läpi. Ei silmälaseja. "Jespeeeeeeeeeeeer! Minä en löydä silmälaseja!". Jesu tuli yläkertaan ja katteli kaikki paikat. Ei silmälaseja.

Sitten. Hoksasin yhden jutun... Minähän täytin pesukoneen. Ennen vai jälkeen kun olin ottamut lasit pois? Ei harmainta aavistustakaan. No, ei muutakuin tyhjentämään pesukone. Silmälasit löytyi!

Eli. Minä en nää mitään ilman silmälaseja ja minä EN MUISTA mihin ne aina jätän. On vaarallista liikkua kotona, koska kotona voin liikkua ilman silmälaseja ja mitä enemmän/pidempään liikun ilman silmälaseja, sitä varmemmin unohdan mihin ne oon jättänyt. Jep. Lähimuisti pätkii. Keltaiset muistilaput on rautaa. Kalenteri ja silmälasit välttämättömät.

Joskus piirsin sormilla poikien kasvoja, opettelin tuntemaan miltä ne näyttää. Siis jos sormet muistaa kasvonpiirteet, niin aivot muistaa, mitä piirteet sisältää, Minä toivon ainakin niin. Jos jonain päivänä en nää poikiani, niin toivon saavani koskea, että muistaisin. Minulla on komeat pojat. Maailman komeimmat. Onneksi eivät kuitenkaan näytä minulta, koska en haluais olla poika, joka näyttää äidiltä. Jesperillä on samanlainen kuoppa leuassa ku minulla. Se riittää minulle. Muuten saavat näyttää isältään.

Kun Joonatan syntyi, minä nukuin. Se sairaanhoitajasetä herätti minut 1,5 tuntia Joonatanin maailmaan tulon jälkeen. "Te olette saaneet mustat, kiharat hiukset omistavan pojan!". Hetki meni siinä unenpöpperössä miettiessä ja suusta tuli:  "Onko se suomalainen?". Ajattelin vaan, että jos ei oo, niin saattaa mennä hetki selvitellessä asiaa...