Viime yö oli taas niitä öitä, kun väsyttää, mutta ku ei nukuta...

Pienenä tyttönä minä nukahdin AINA pikku kakkosen aikana/jälkeen olohuoneen pöydän alle. Taisin ottaa aika tosissaan Nukku-Matin unihiekat... No, nykyään oon aina väsynyt, mutta en välttämättä saa nukuttua. Varsinkaan, jos joku asia painaa mieltä.

Oon kysyny Veskulta, rakkaalta avomieheltäni, että miten se onnistuu? Nukahtaa hetkessä (yleensä siihen, että puhun sille jotain. Eli minun ääneni on väsyttävä). Vesku sanoi, että hän vain tyhjentää mielensä ja nukahtaa. Häh? Tää menee taas siihen kategoriaan: "Mitä mietit?", "En mitään.". Siis Vesku voi olla tunnin hiljaa, miettimättä mitään. Tunti elämästä taas heitetty hukkaan...

Minä mietin. Paljon. Liikaa.

Viime yönä mietin töitä. Pieniä, ratkaisemattomia juttuja. Minä olin toooosi väsynyt, mutta uni ei vain tullut. Hassua.

MäSä pitää huolen siitä, että oon aina väsynyt, mutta joku muu pitää huolen siitä, etten nukahda. Kai joku hermosolukäytävä, joka vie Melatoniinia eteenpäin aivomutkissa on pommitettu MäSän toimesta p************i (tuohon ois tullu ruma sana, yritän vältellä niiden käyttöä). Eli joskus minun on syötävä nukahtamislääkkeitä. Tosin en enää käytä muuta kuin Melatoniinia, koska muilla lääkkeillä minusta tulee idiootti (lisää blogissa: MS ja idiootti-minä. Sitä ei oo kyllä vielä aloitettu. Tulee rumaa tekstiä).

Ehkä nukahdin joskus puoli kahden aikaan, sitten kun olin vihdoinkin nöyrtynyt ottamaan unta purkista. Pska. Ja aamulla heräsin klo. viis. Okei, ei hätää, onhan minulla päivä aikaa nukkua! Paitsi että. Minä en nuku koskaan päivällä vapaaehtoisesti. Aamu on sitä varten, että herätään.

Oonhan minä nukkunut aikuisten oikeesti usein koko päivänkin, mutta sillon minulla on ollut pahenemisvaihe. Silloin kroppa on sammunut. Mennyt joutokäynnille.

Nyt minulla ei oo pahenemisvaihetta. Nyt minä oon ihan ok MäSäni kanssa ja ikuisuusoireiden, Fatiikin, melkein sokeiden silmien, tunto-oireitten ja huonon tasapainon kanssa. Nyt ei päivällä nukuta, p****le. Eli odotan iltaa. Kovasti.